sunnuntai 25. marraskuuta 2012

Eläimellistä menoa...

...oli  askartelutaivaan haasteena, ja tällaisen rannekorun tein. Harvemmin jaksan joustolangalla tehdä, mutta noihin isoreikäisiin helmiin se sopii paremmin ja toisaalta, koru sopii paremmin eri kokoisiin ranteisiin 
 sitten.. pieniä eläin-kuvioita korussa siellä täällä :)


Onkos kilttejä lapsia...

Tästä vilda stampsin leimasta tuli ihan mieleen tonttu-ukko, joka lukee kirjastaan, että tuleeko risuja vai lahjoja lapsille... kuvan värittelin prisma colorseilla ja tein tästä poikkeuksellisesti criss-cross-mallisen. Joulukortit on muutoin työn alla enkä niitä täällä vielä levittele, mutta tämä meni väritellään leimakuvia haasteeseen (koukussa kortteihin -sivusto), joten julkaisenpa sen sitten täälläkin.


lauantai 24. marraskuuta 2012

Miehisiä kortteja

Olen puuhastellut viime aikoina kynsilakkakoruja (yllätys!!) ja joulukortteja, mutta pari synttärikorttia piti myös tehdä. Molemmat on illan myöhäisinä tunteina tehty, joten en kovin ihmeellisiä saanut aikaiseksi, kun nukkuakin pitää joskus. Tekniikka on criss-cross (meniköhän oikein), eli pari korttipohjaa on laitettu ristiin ja siitä syntyy sitten tasku, johon voi laittaa mitä haluaa. Omalle ukkoselle tein lahjakortti-tyylisen ja miehen kaveri sai sitten viskimäisemmän, olishan noita hyviä väriteltäviäkin leimakuvia ollut... vaan aina ei ole sitä aikaa. Mutta ajatushan se on tärkeintä, eikö?

.

Tämä kortti oli taskussa ja sisällä lahjakortti-tasku. Taskua taskun perään :D


Tässä sisus ja taskukortti. Kortin saaja taisi saada lahjaksi vielä jonkin pullon, joten korttihan sopi sitten siihen hyvin. En tiedä oliko rommia :)

sunnuntai 11. marraskuuta 2012

Perfect pearlsia kynsilakkaan

Sain vinkin koukussakortteihin-porukan keskusteluista, että perfect pearls toimii myös kynsilakassa, tai että sitä voi siihen sekoitella. Kokeilemaan piti päästä heti, ja toimii kivasti. Saa sävytettyä lakkoja ja hohdetta tulee erilailla kuin oman lakan väri on. Kuvista ei oikein ota selkoa, mutta tuossa siis vihreää sävytelty.






Tässä sävyttelin taas toista tummaa vihreää, koitin saada jotain petroolinväristä.. tiedä sitten onnistuiko :D


Tässä kultahilekokeilu mustalla taustalla. Ei näy tuo kulta kaikkialla, ei ole luonnossa noin harmaa..

Ja lapsillekin jotain, tämmösiä tein pari kappaletta. Ärsyttää vaan, kun tuohon pohjaan pitäisi sopia 18mm lasikapussi ja se kyllä oli ihan liian pieni. 19mm olis varmaan sopivin, 20mm ei välttämättä taas mahtuis.. Mutta änkyt valtaa kynsilakkakorutkin :D Kuvien laatu on taas mitä on, mutta ei näin pimeänä päivänä parempaan oikein pysty.
 
Posted by Picasa

perjantai 9. marraskuuta 2012

Kynsilakkakoruja - pienehkö hurahdus...

Kävin Zirkonellan kurssilla opettelemassa kynsilakkakoruilua. Pienehkö hurahdus iski, sillä tässä on tulos.. ja äsken tein pari korua lisää, mukavaa puuhaa lasten päiväunien aikaan :D Joka kerran oikeastaan oppii uutta, ja tähän todellakin jää koukkuun. Suosittelen menemään Minnan kurssille, on tietääkseni ainoa kurssittaja Suomessa (ainakin ensimmäinen ja ihan pro), eikä hintakaan päätä huimaa. Näitä tosiaan osaa tehdä ihan kädetönkin, koska multakin sujuu :D Alla siis megaläjä kuvia koruista, joita olen tässä muutamana päivänä tehnyt :)
  
 
Tässä korussa on oikeasti "tähti" keskellä, kuva vain on niin huono että näkyy tommonen sumuinen kökkö vain..
Tällä korulla osallistun askartelutaivaan koruhaasteeseen :)
 




Tämän korun tein Zirkonellan kurssilla. Joku nokkaeläin tohon piirtyi :D
Tämä oli toinen kurssilla tehty, tämä menikin sitten jo itsellä käyttöön...


Kalvosinnappeihin tämä tekniikka sopii yhtälailla, varsin uniikit saa aikaiseksi :)
Tässä muutama onneton ilman kapussia, lasi tekee noista koruista viimeistellyn ja utuisen näköisen.
Tässä harjoittelin vähän sydäntekniikkaa, hakusessa vielä..
Näille raukoille en ole löytänyt sopivankokoisia kapusseja, mutta ehkä ne joskus vielä löytyy..
Tämä myös ilman lasia, ja vain parilla värillä tehty - silti ihan säilyttämisen arvoinen, kai..
Ja tässä vielä koko läjä, kuvaaja on niin heikkolahjainen että ei oikein saa selkoa mimmosia nuo korut on. Luonnossa kivemmannäköisiä - eri kulmassa ja valossa aina eri näköiset.
Posted by Picasa

Isänpäivä

Tämä kortti syntyi niin nopeasti, kuin mahdollista. Pienimmän päiväunien aikana tuhrasin ja vähän jäi keskeneräiseksi... mutta postiin piti eilen saada joten jäi nyt tuollaiseksi sitten. Musteilla ja embossausjauheella suhrattu, mutta kaipa rommietiketit passaa miehen korttiin :D Pitkästä aikaa kuitenkin jotain muuta kuin koruja ;)

Iso leimakuva jonka repäisin palasiksi ja vähän musteilla sipsuttelin reunoja ja taustaa. Ympyränkin revin, että on vähän repaleista meininkiä :D
Sisälle käytin leimakuvan alaosan, se oli aika kivan värinen. (embossasin ruskean leimajäljen kuparisella jauheella)

torstai 1. marraskuuta 2012

Kissansilmää


Tein tämän korun vähän samaan tapaan kuin aiemman, mutta eri helmillä. (aiempi sai uuden kodin jo..) Tässä kissansilmä- tai meksikolainen opaali, kumpaa se nyt onkaan... ja keramiikkakukkanen, aiemmassa oli vaaleanpunainen kukkanenkin. Korvakorut taas jämähelmistä, ettei jää pyörimään turhakkeina.